ANSIOTULOJEN VEROTUS 2018

Palkansaajan työeläke- ja työttömyysvakuutusmaksut nousevat työmarkkinajärjestöjen aiemmin solmiman kilpailukykysopimuksen perusteella. Palkansaajan TyEL-maksu nousee 0,2 %-yksikköä. Palkansaajan työttömyysvakuutusmaksu nousee työttömyysvakuutusrahaston ehdotuksen mukaan 0,30 %-yksikköä 1,90 %:iin. Vastaavasti työnantajien sosiaalivakuutusmaksuja kevennetään.

Budjettiriihessä päätettiin nettomääräisesti 270 miljoonan euron kevennyksestä palkan verotukseen. Kevennys kompensoi miltei kokonaan TyEL- ja työttömyysvakuutusmaksujen korotukset.

Yle-veron maksukynnystä on esitetty korotettavan vuodelle 2018. Tämä tarkoittaisi, että Yle-veron piiristä poistuisi 400 000 henkilöä. Maksun määrä alarajalla pudotetaan 70 eurosta 0 euroon ja veron enimmäismäärä nousee 143 eurosta 163 euroon. Enimmäismäärän joutuvat maksamaan ne, joiden palkkatulon määrä ylittää noin 21 000 euroa.

Väliaikaiseksi vuosille 2015-2017 säädetty lapsivähennys poistuu.

Ansiotulojen verotukseen tehdään kustannustason nousua vastaavat tarkistukset.