TEEMME KIRJANPIDON RUTIINIT PUOLESTANNE


Kirjanpito on yrityksen toiminnan kulmakivi, jonka pohjalta yrityksen omistajat ja muut sidosryhmät voivat tehdä oikeita päätöksiä oikeaan aikaan. Kartoitamme yhdessä tarpeenne  ja räätälöimme juuri teidän tarpeisiinne sopivan palvelupaketin


Tilitoimisto Imperial hoitaa  kirjanpitonne sähköisesti tai perinteisesti, tarkasti, luotettavasti ja ajallaan. Näin saatte ajantasaista selkokielistä informaatiota päätöksenteon  ja johtamisen tueksi  aina tarvittaessa.  Ammattilaisemme hoitavat kirjanpidon rutiiniinit puolestanne. Katso-valtuutuksella annamme ilmoitukset sähköisesti niin halutessanne. Tulevaisuudessa OmaVeropalvelun kautta voidaan ilmoittaa mm. yhteisöjen ja henkilöasiakkaiden tuloveroilmoitukset, kiinteistövero, sekä varainsiirtovero. Ratkaisemme kirjanpitoon liittyviä haasteita ja vastaamme mielessänne oleviin kysymyksiinne.


TILINPÄÄTÖKSET

 

Palveluihimme kuuluu myös tilintarkastus, joka käsittää yhteisön tai säätiön tilikauden kirjanpidon, tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja hallinnon tarkastuksen, josta johdetaan tilintarkastuskertomus. Järjestelmämme tuottaa monipuoliset ja ajantasaiset raportit päätöksenteon tueksi.


HOIDAMME MAKSULIIKENTEEN TEHOKKAASTI JA VARMASTI

 

Tilitoimisto Imperial hoitaa maksuliikenteen asiakkaan puolesta sopimuksen mukaan. Tiliöimme ostolaskut kulutileille ostoreskontraan ostoveloiksi, josta makasmme ne hyväksynnän jälkeen. Ostoreskontra ja maksuliikenne voidaan hoitaa joko perinteisesti tai sähköisest isekä myös viitetietojen käsittely ja tiliotteiden nouto hoituu kauttamme. Ulkoistamalla maksuliikenteen hoito vapautat arvokasta aikaa yrityksen keskeisten asioiden kehittämiseen. Palvelumme kattaa myös myyntilaskujen kierrätyksen ja reskontran yllämainitulla tavalla.